Taas tälläiset pikaiset kuulumiset:

Sunnuntaina sain yhtäkkiä päähän lähteä Iipon kanssa mätsäriin. Koiria olikin paikalle tullut todella paljon. Iippo sai punaisen nauhan ja sijoittui hienosti pienissä koirissa kolmanneksi. Synttäreille oli jo kiire joten palkintokuvat jäi ottamatta.

Eilen Markku otti molemmat koirat mukaan ja lähti mökkisaareen ajatuttamaan koiria. Ajo syntyi kuulemma melkein heti saareen päästyä. Pyssyä ei mukana ollut joten saalis jäi saamatta, mutta puppeli oli kyllä nähty. Iippo kuulemma huusi vielä veneessäkin kun pois lähtivät Nita taas oli niin vieteissä vielä kotonakin ettei pystynyt edes juomaan.

Laitetaampas tänne muutama kuva Iiposta:


Vauhdikas Iippo


Viime talvena meinasin luovuttaa kun Iippo ei noutokapulaa suostunut ottamaan edes suuhunsa, mutta nyt nouto on kunnossa avointaluokkaa varten